Mitä kuoleman jälkeen?

Tieto omaisille ja suruliputus
Suruliputus voidaan aloittaa samana tai seuraavana päivänä kuolemasta.
Suruliputuksesta on sovittava taloyhtiön tms kanssa.
https://intermin.fi/suomen-lippu/suruliputus

Kuoleman toteaminen
Kuoleman toteaa lääkäri.

Vainajan säilytys
Kuoleman jälkeen vainaja siirretään yleensä lähimpään kylmiöön palveluntuottajan tai henkilökunnan toimesta odottamaan hautajaisia.
Hautajaiset tulisi järjestää 3 viikon sisällä kuolemasta.

Vaatetus
Usein vanhainkodeissa ja sairaaloissa vainaja puetaan valkoisiin exitus vaatteisiin hoitajien toimesta. On yleistä, että omaiset pukevat esim. villasukat vainajalle ennen kylmiöön siirtoa.
Omaisten halutessa vainajalle voidaan pukea omat vaatteet arkutuksen yhteydessä hautauspalvelun henkilökunnan avustuksella.

Hautauslupa ja kuolintodistus (asiakirjatoimitus)
Hautausluvan ja kuolintodistuksen saa vainajaa viimeksi hoitaneelta lääkäriltä tai jos on kyseessä ruumiinavaus, niin sen tehneeltä.
Hautauspalvelu tarvitsee hautausluvan, jotta voi hoitaa hautausjärjestelyt.
Lähiomainen tarvitsee kuolintodistuksen hoitaakseen vainajan asioita.

Vainajan näyttö
Useimmissa sairaaloissa ja joissakin vanhainkodeissa on mahdollista käydä kappelissa katsomassa vainajaa ennen vainajan arkkuun laittoa.
Omaiset voivat osallistua vainajan arkkuun laittoon, tai sopia näytön arkutuksen jälkeen, ennen itse hautajaisia.

Hautauspalvelun valinta
Mikäli vainajalla oli elinaikanaan toiveita liittyen omia hautajaisia, olisi niitä hyvä noudattaa. Omaiset voivat valita haluamansa hautauspalvelun hoitamaan hautajaisiin liittyviä käytännön järjestelyjä.

Hautausjärjestelyt
Ennen hautajaisten suunnittelua on hyvä ottaa selville kuuluuko vainaja johonkin seurakuntaan.
Arkku on pakollinen kaikille vainajille, myös tuhkauksessa.
Hautajaisia suunniteltaessa käydään läpi mm.
- Hautaustapa (arkkuhautaus tai tuhkaus)
- Hautapaikka (hautaus, muistolehto tai sirottelu)
- Tilaisuus (siunaus- tai jäähyväistilaisuus)
- Arkun ja tarvittaessa uurnan valinta
- Koristeet (esim. surukukat)
- Pidetäänkö muistotilaisuus (pitopalvelu)
- Hautajaisten ja muistotilaisuuden paikan ja ajankohdan varaus
- Hautakivi (uusi hautakivi tai hautakiven muutostyöt)
- Muut palvelut esim. tilaisuuden valokuvaus, sanomalehti ilmoitus

Perunkirjoitus
Perunkirjoitus on pidettävä 3 kuukauden kuluessa kuolemasta.

Ohjeita ja kirjoituksia

Olemme keränneet alle hautajaisia koskevia tarinoita ja kirjoituksia, jotka voivat auttaa sinua hautajaisten suunnittelussa.

Asioitahoitavan muistilista

Ensisijaisesti hoidettavat asiat

  • Edesmenneen omaisuuden haku hoitopaikasta

  • Postin edelleenlähetys omaiselle

  • Ilmoita pankkiin, jotta läheisesi tiliä ei voida käyttää väärin. Ilmoita pankkiin myös kuolinpesänhoitaja, jolla on oikeus hoitaa kuolinpesän asioita.

  • Anna mahdollinen testamentti tiedoksi kaikille perillisille.

  • Hautajaisjärjestelyt ja -kutsut

Irtisanomiset ja maksut

  • Vuokrasopimus

  • Sähkösopimus

  • Autopaikka

  • Vesi ja jätemaksu

  • Puhelinliittymä

  • Ateriapalvelu

  • Vakuutukset

  • Lehtitilaukset, muut jäsenyydet

  • Sosiaalisen median sulkeminen

Hyvä tarkistaa

  • Mahdolliset vakuutuskorvaukset

  • Tyhjästä asunnosta huolehtiminen

  • Ilmoita läheisesi kuolemasta hänen työnantajalleen, jotta palkanmaksu voidaan lopettaa ja tarkistaa jos työnantaja voi hakea sinulle korvausta ryhmähenkivakuutuksesta.